Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitokirja

Tervetuloa hoitamaan! Tänne viekkuun tulee vain ja ainoastaan tarinasi, joissa touhuat lohikäärmeesi kanssa. Ethän siis sotke tätä viekkua millään muulla!

Tarinoiden lopuksi ylläpito arvostelee tarinasi, ja kertoo hieman mitä lohikäärmeesi ajattelee.

Tehtävät

HUOM! Jos ostat tarinoissasi tavaraa, KERRO SIITÄ KASSALLE!

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Ramona

17.06.2018 22:21
Metsän äänet sulkivat minut sisäänsä. Kävelin polkua pitkin keskittyneesti, varoen askeliani. Koitin kuunnella, olisinko havainnut mäntyjen ja kuusien takaa mitään joka kuulostaisi isolta, raskaasti hengittävältä ja uteliaalta. Kaukaisen linnun viserrys, auringonsäteitten loiste puitten takaa ja maiseman yksitoikkoisuus sai minut kuitenkin pian rentoutumaan. Avasin nyytin sylissäni ja esille paljastui mikäpä muu kuin lahjani tulevalle hoidokilleni. Sylissäni oli porkkana, satonsa parhaimmistoa jonka oli tarkasti valinnut tätä tarkoitusta varten.
Rentouteni mukana tuli myös varomattomuus, ja vasta muutaman askeleen kuluttua huomasin, että polku edessäni leveni aukioksi, jolla nyt seisoin. Annoin porkkanan olla ja katselin aukiota peittämättä ihailuani valon tanssia kohtaan, sillä korkeat puut kasvoivat kilpaa kohti aurinkoa ja loivat varjoja sekä välkähteleviä pisteitä maan tummaa pintaa vasten.
Yhtäkkiä tunsin läsnäolon selkäni takana, käännyin hitaasti ja katsoin polusta vasempaan. Ei mitään. Pelkkä jyrkkä hiekkarinne josta ropisi muutama kivi. Sitten ymmärsin katsoa ylös, ja henkeni salpaantui.
Rinteen päällä oli valtava, kaatunut tukki jonka kruunu makasi jyrkänteen reunalla. Kuolleen puun päällä loikoili kookas tarujen lohikäärme, ilmielävänä. Sen siivet lepäsivät rennosti kylkeä vasten ja pitkä häntä kietoutui tukin ympärille. Kellertävän ruskeat silmät tuijottivat minua kiinteästi ennen kuin lohikäärme ylimalkaisella tavalla raaputti päälakeaan sarviensa välistä oksaa vasten. Peto näyttäytyi omasta tahdostaan, esitteli itseään samalla kuin se raukeana kuin kissa viestitti kehonkielellään, ettei kaltaiseni kaksijalkainen onnistunut yllättämään häntä.
Olin myyty, kädet vapisten kyykistyin, kun yritin sisäistää näkemäni. Korkealta minua katseli Fall, komeampana kuin olin saattanut toivoa. Olin tietenkin nähnyt lohikäärmeitä ennenkin, tultuani tänne saarelle, mutta aina kaukaa, lähietäisyys oli jotain ihan muuta. Ensinnäkin, kaikki kuvailut hänen väristään tekivät vääryyttä todellisuudelle. Kyse ei ollut maantienväristä, tai kirkkaasta oranssista, vaan lähimpänä oli kupari, jalometalli joka punaruskealla sävyllään hohti loisteliasta lämpöä. Hänen harjansa oli syvänpunainen ja leiskui kuin kytevä tuli, kun tuulenpuuska tanssi ohitsemme. Fall venytteli siipiään, korjasi asentoaan ja kohdisti taas katseensa alas minuun, ja noitten suurten siipien kärjet olivat täyteläisen tumman suklaan sävyä.
Kellertävän ruskeat silmät kertoivat tarkkailevasta älykkyydestä, jotka saivat käteni hikoamaan. Yhtäkkiä huomasin, kuinka vähäpätöinen lahjani oli, noin suuri olento, hevosta kookkaampi taivaitten ratsu, ei tekisi paljon yhdellä porkkanalla, sentään kahdesta tämä olisi ehkä saanut mieluisan välipalan. Minun oli määrä solmia yhteys tämän lohikäärmeen kanssa, minun tuli kouluttaa ja valvoa tätä ”kumppania”, jonka huomio tuntui syksyisen viileältä tuulahdukselta, mikä nosti niskakarvani pystyyn.
Tuntui kuin majesteetti olisi katsellut minua valtaistuimeltaan, uteliaana mutta silti liian itsetietoisena, tai arvokkaana, jotta olisi tullut lähemmäs tutkimaan kaksijalkaista vierastaan. Hetki oli intensiivinen, ja keräsin itseäni kokoon hämmennyksestä toipuessani. Nousin takaisin seisomaan, vaikka oli edelleen reippaasti lohikäärmeen alapuolella, saaliin korkeudella. Kohtasin Fall:in katseen ja etsin tasavertaisuutta välillämme.
Tuijotuksemme keskeytyi, kun korvia riipivä kiljunta iski tärykalvoihini. Fall:in pää ampaisi ylös ja katse kohdistui äänen lähdettä kohti. Käännyin ääntä kohti, nostin kädet korvilleni samalla kun pudotin porkkanan ja puskista aukean laidalta syöksyi villisika esiin. Sika huusi jonkin pelästyttämänä eikä sokeana pelosta nähnyt juoksevansa suoraan minua kohti. Tilanne oli absurdi, kauhistuttava ja kompuroin taaksepäin ilman mitään millä puolustaa itseäni eläintä vastaan.
Siivenisku, ylhäältä tuleva valtava tuulahdus repi löysän ponihännän hiuksistani, kuparinen välähdys peitti näkökenttäni.
”Uhh...” kaaduin taaksepäin ilmavirran ja itsesuojeluvaiston kaatamana ja maa vavahteli, kun jokin painava iskeytyi sen pinnalle. Lohikäärme levitti siipensä täyteen siipimittaan, Fall nousi takajaloilleen ja päästi vihaisen varoitushuudon pölyn vasta laskeutuessa. Villisika pysähtyi kuin seinään, vapisi uuden uhan edessä ja vaihtoi sitten suuntaa. Eläinparka jatkoi hätääntynyttä juoksuaan ja katosi metsään.
Fall oli hetkessä liitänyt alas minun ja vaaran välille. Tuijottaessani kuparisen lohikäärmeen lihaksikasta selkää huomasin, että Fall:in siivenkärjet eivät olleetkaan tasaisisen ruskeat, vaan auringonsäteet paljastivat kirkkaat pisteet, ei vaan siivissä vaan myös koko lohikäärmeen selkämystä pitkin, jotka olivat punaiset – verenpunaiset.

//Jatkuu~

Vastaus:

Olet tosi taitava kirjoittaja :o Upeeta tekstiä ja tosi mukavaa luettavaa!

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 15exp.
Rahaa: 15G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Fall miettii: "Häivy sika! Jos joku tuon kaksijalkaisen syö niin minä!"

Nimi: Hiekkamyrsky

17.06.2018 15:14
Avaan silmäni. Olin sitten nukahtanut, taas. Tuhahdan minun tyhmyydelleni, ja nousen pystyyn. Flow nukkuu jalkojeni juuressa kuin pikku vauva.
-Ui että, niin ihuna näky! henkäisen ihastuksissani. En halua herättää Flowia, mutta minun pitää, sillä minulla on suunnitelmia, jotka odottavat toteuttamista. Taputan hellästi Flowin poskea.
-Herää, pikku Flow, hellittelen lohikäärmettä. Flow nostaa päänsä ja räpyttää silmiään. Sitten se nousee pystyyn ja katsoo minua odottavaisena.
-Ihana Flow! kuiskaan ja halaan sitä. Sen jälkeen käännyn häkin ovelle päin ja näytän Flowille merkin seurata. Flow ymmärtää sen ja tulee hiljaa perässä.
-Nyt menemme kentälle kokeilemaan lentämistä, hihkun. -Siitä tulee varmasti kivaa, jatkan ja katson merkitsevästi Flowin leikkisiin silmiin. Flow näyttää niin onnelliselta, että tuntuu kuin en edes kestäisi sen katsomista.

Avaan portin, ja annan Flowille merkin mennä siitä ulos. Kun Flowin häntäkin oli aitauksen ulkopuolella, laitan portin kiinni. Se narisi niin, että tärykalvoon sattui.
-Nyt kyllä ostan sitä öljyä, tuumin ääneen. Flow katseli minua metrin päästä. Joko mennään? Se tuntui kysyvän. Hymyilen leveästi ja lähden kävelemään Flowin edelle. Sitten taputan Flowia kaulalle ja pyydän sitä taas seuraamaan. Kenttä tulee näköpiiriin ja saan tahtini vähän reipastumaan. Flow seuraa perässä kuin uskollinen koira.
-Olet niin söpö! kuiskaan Flowlle vielä kerran. Flow näyttää ylpeältä mutta myös ystävälliseltä, omalta itseltään. Pörrötän Flowin harjaa, jonka jälkeen avaan kentän portin.
-Täällä harjoittelemme lentämistä, selitän Flowille. Flow tuntuu ymmärtävän sillä se siirtelee jalkojaan ja värisyttää siipiään.
-Hihhih, oletpa kärsimätön, naurahdan ja ainakin yritän nousta selkään.
-Ynh, mites tänne selkään noustaan? kysyn. Tietenkään Flow ei voi vastata, mutta se ainakin yrittää auttaa laskeutumalla polvilteen maahan.
-Ihana Flow! huudahdan ja kiipeän selkään. Sen jälkeen halaan Flowia piiiiiiitkään. Miten ihana Flow osaakaan olla!
Taputan Flowta ja ihmettelen, miten tässä pitäisi sitten tehdä. Flow haluaa auttaa, tai siltä se ainakin näyttää, sillä se osoittaa liehuvalla vihreällä hännällään kantapäitäni ja sen kylkeä.
-Jaa… täytyykö tässä niin sanotusti ratsastaa? ihmettelen. -No sittenpä tämä on helppoa! totean ja annan pohkeita. Tarraan samalla Flowin harjaan kiinni. Se on silkinpehmeää, ja lämmintä.
Havahdun mietteistäni silloin, kun Flow taputtaa selkääni hännällään. Herätys! Se näyttää sanovan. Naurahdan ja taputan sitä.
-Juu, kyllä minä hereillä olen, sanon hymyillen. Kosketan taas kevyesti kantapäillä Flown kylkeä. Flow alkaa heiluttaa siipiään, ja kohta huomaan jo olevani ilmassa. Se on aivan ihanaa! Flow lentää, ja minä istun sen selässä ja katson alas, sivulle ja ylös ja ihan mihin nyt satun katsomaan. Tämä on aivan kuin satua. Kuuluu Flowin voimakkaiden siipien ääntä, kun ne halkoo ilmaa. Näkyy aivan mahtavia maisemia. Tuntuu aivan fantasiamaiselta. Tämä ei voi olla totta!
Ihmettelen kyllä samalla miten ihmeessä pysyn selässä niin hyvin, mutta lopulta unohdan sen jutun, koska haluan nauttia tästä tilaisuudesta. On aivan mahtavaa lentää lohikäärmeen selässä, ja vielä mahtavampaa on se, että se lohikäärme on sinun omasi. Sinun allasi on oma hoitolohikäärmeesi. Se kuulostaa aivan mahtavalta, ja se on vielä mahtavampaa.
Annan tuulen hipoa naamaani. Annan käteni rentoutua. Annan hymyn kavuta huulilleni. Annan koko kehoni nauttia elämästä.

Vähän ajan päästä Flow lentää vähän alempana. Annan Flowille valinnanvaraa. Joko hän haluaisi jatkaa lentämistä, tai sitten se haluaisi laskeutua maahan kentälle.
Flow valitsee jälkimmäisen. Pidän taas lujasti harjasta kiinni ja puristan jalkani lohikäärmeen kylkiin kiinni. Flow laskeutuu hieman töksähtäen, mutta onnistuneesti maahan. Minä horjahdan vähän, mutta saan pian tavoitettua tasapainoni.
Tajuttuani sen asian, että olemme taas maan kamaralla, liu’un pois Flowin selästä ja halaan sitä taas hyvin pitkään. Sen jälkeen annan sille suukon otsalle.
-Olet maailman parhain ystäväni, kuiskaan sille. Halaan sitä vielä kerran, jonka jälkeen menen avaamaan kentän portin. Aikeeni keskeytyy, kun kuulen vieraan äänen.
-Öh.. hei! se sanoo. Käännän katseeni aidan toisella puolella olevaan mieheen, joka tarkastelee minua päästä varpaisiin.
-No moi, vastaan ehkä hiukan liian piikikkäästi. Kukaan ei ole tullut koskaan häiritsemään minua.
-Lentosi oli todella vaikuttava, mies sanoo. Katselen nyt vähän tarkemmin ihmistä. Sillä on vähän ruskettunut iho, tummat hiukset, ruskeat silmät ja parta.
-Jaa? ihmettelen.
-Olen nähnyt paljon lentäviä lohikäärmeratsukoita, siitä ei ole epäilystäkään.
-Uskon, mumisen.
-Mutta tunnustan että en koskaan ole nähnyt ihmistä joka ratsastaa lohikäärmeellä ilman satulaa ja suitsia. Jään sanattomaksi. Jaa oliko lohikäärmeillekkin olemassa satuloita ja peräti suitsia?
-Öhm... kiitos, saan sanottua.
-Teidän välille on todellakin luotu erityinen yhteys, mies päättää juttunsa. Tällä kertaa jään oikeasti sanattomaksi, en siis kirjaimellisesti. En keksi mitään sanottavaa, en siis niin kuin mitään. Mitäs tuohon kommenttiin muka voii vastata? Kiitos? Ai jaa? Ei, ei todellakaan. Mieluiten en vastaisi mitään.
-Mutta, hei, en ole esittäytynyt, mies vaihtaa yhtäkkiä puheenaihetta. -Nimeni on Luis, Luis Dragonseer. Hän ojentaa kätensä minulle. Sitten minä esittäydyn:
-Nimeni on Hiekkamyrsky, sanon ja tartun käteen.
-Hiekkamyrsky? mies toistaa kummastuneena.
-Niin, se on lempinimeni josta pidän kyllä paljon enemmän kuin oikeasta nimestäni, vastaan kipakasti. Mies nyökkää ja sanoo lopuksi:
-Kiva kun tavattiin! Nähdään joskus. Sitten mies kääntyy ja lähtee pois.

Käännyn Flowiin päin.
-Anteeksi pikku viivytys, sanon, ja napsautan sormiani pari kertaa. Flow tulee kuin käskystä luokseni. Tajuan heti, etten ehtinyt edes avaamaan porttia.
-Oho, naurahdan ja korjaan nopeasti virheeni. Annan Flowin mennä portista ja suljen sen perässäni. Sitten hakeudun taas Flowin eteen ja lähdemme molemmat kulkemaan eteenpäin kohti Flowin aitausta.

Iltahämärä laskeutuu hiljaa taivaan ylle. Makaan selälläni nurmikolla Flowin vieressä katsellen kuinka kuu tekee tuloaan taivaalle. Tähdet alkavat tulla esiin pilviharson takaa.
Katselemme taivasta hiljaisuuden laskeutuessa yllemme. Lopulta avaan suuni, ja kuiskaan:
-Hyvää yötä, Flow.

Vastaus:

Sujuvaa tekstiä ja ihanaa että tarina oli hieman pidempi! Tykkään hahmostasi jonka loit ja toivottavasti häntä nähdään vielä useammin!

Tasopisteet: 3
Lohikäärmeen luottamus nousi 5exp.
Rahaa: 15G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Flow miettii: "Lensin! Ihan itse! Hyvä minä!"

Nimi: Hiekkamyrsky

11.06.2018 19:51
Kun olin nauranut ja nauranut vähän aikaa, otin taas itseäni niskasta kiinni ja hiljensin vähän itseäni. Lopulta lopputulokseksi tuli normaali minä!
Flow nojaa minuun ja minä nojaan Flowiin. Ai että kuinka ihanaa onkaan tämä läheisyys! Flow on varmasti maailman ihanin lohikäärme! Voisin istuskella tässä vaikka siihen asti kunnes kuolen…
Ihanan hiljaisuuden rikkoo kauhea murina. Flow perääntyy pahoittelevasti taaksepäin.
-Oho, sinullehan on tullut kunnon nälkä! Hoksaan hämmentyneenä. -Olin vallan unohtanut että sinua pitää ruokkiakkin. No, nou hätä, meikä lähtee tästä kylään tuomaan sinulle pienen välipalan. Taputan Flowta kaulalle ja hymyilen nähdessäni Flown ilmeen.
-Minä tulen ihan kohta takaisin, älä huoli! Nostan unohtuneen ja nyt jo tarpeettoman kirjastonkirjan maasta ja avaan narisevan portin.
-Ängh, minun pitää ostaa öljyä – ja nopeasti, ähkäisen ja suljen oven. Vilkutan Flowille vielä kerran ennen kuin käännyn ja jatkan matkaa eteenpäin.

Kävelen puiselle sillalle ja katson reunan yli, miten rauhassa soliseva puro etenee kauas merelle. Huokaisen ihastuksissani. Miten kaunis luonto voi ollakkaan!
Jatkan matkaani eteenpäin nurmikolla. Haluaisin ottaa lenkkarini pois ja laukata kuin pikkulapsi tällä vehreällä nurmikolla. Kuitenkin pidättäydyn, sillä tiedän että Flowilla on todella kova nälkä – sen vatsan kurnimisen äänen perusteella.

Kävelen eteenpäin ja maa alkaa muuttua soratieksi. Huomaan vähän ajan päästä että soratien vieressä on tarvikekauppa. Aion kääntyä sinne. Avaan oven, jonka jälkeen kuuluu hento kilinä. Ai että rakastan näitä kelloja!
-Hei! Tervehdin kassaneitiä.
-Hei! Tervetuloa ruoka- ja tarvikekauppaani! Kassaneiti vastaa iloisella äänellä. Itse jatkan katselemalla mitä hyllyistä löytyisi. Suuntaan ruokaosastolle, ja jään katselemaan tuotteita. Mistäköhän Flow pitäisi? Sitten muistan että en tiedäkkään mitä Flow syö. Onni onnettomuudessa, kirjastonkirja oli jäänyt käteeni, ja sieltä löytyi mahdollisesti äidin kirjoittama lappunen, jossa luki kaikki Flowin tiedot.
-Ravinto: Liha ja kala, luen ääneen. Katselen neuvottomana hyllyjä. Mistä aloittaisin etsimisen? Seuraavan äänen kuullessani säpsähdän.
-Miten voin auttaa? Kassaneiti kysyy ystävällisellä äänellä.
-J-jaa, sinähän siinä olitkin, sanon huojentuneena. -Etsisin jotain lihaa.
-Lihatuotteet löydät täältä, kassaneiti osoittaa lasiovista jääkaappia.
-Kiitos paljon, kiitän ja rupean etsiskelemään jotain Flowille.

Lähden kaupasta muovipusseihin käärityn lehmänlihan ja lampaanjalan kanssa. Olen hyvin tyytyväinen ostoksiini. Flow varmasti pitää näistä. Kalaa voin jonain päivänä kalastaa, mutta se ei ole tämänhetkinen murheeni.
Melkein juoksen takaisin Flowin aitaukselle. Avaan portin ja jätän muovipussit maahan. Ryntään halaamaan Flowta.
-Ei kai sinulla ollut ikävä minua, eihän? Kuiskaan hänelle, ja kiirehdin takaisin hakemaan kauppakassit.
-Katsos, olen ostanut sinulle vähän välipalaa! Saat illalla varmaan vielä jonkun annoksen, katsotaan jos onnistun keräämään tarpeeksi rahaa, sanon hymyillen Flowille ja rupean aukaisemaan niitä kassaneidin tekemiä umpisolmuja.
-Ihan ystävällistä hänen puolestaan, mutta olisi kyllä kelvannut ilmankin, puhisin yrittäessäni avata hyvin pulmallista solmua. Flow katseli läheltä mitä puuhasin. Se taisi ymmärtää mikä mättäsi, sillä se tökkäsi minua olkapäälle ja avasi kitansa.
-Öh, Flow kuule, et saa syödä tätä muovipussin kera, vastaan pahoitellen. Flow ei anna periksi vaan jättää suunsa auki. Sitten minä tajuan, mitä Flow yrittää minulle viestittää. Laitan muovipussin Flown terävään hampaaseen ja vedän. Muovipussi ratkeaa silmänräpäyksessä.
-Hyvä Flow! Kehun sitä ja annan sen syödä lehmän lihan. Sillä välin yritin kamppailla toisen muovipussin kanssa. Onneksi solmu tällä kertaa aukesi, sillä en rakastanut lehmän lihan hajua.

Kun Flow on syönyt, se käy pitkäkseen nurmikolle. Minäkin tulen siihen vierelle, ja nautin lohikäärmeen ihanasta seurasta.

Vastaus:

Flow on niin sulonen :D En kestä!
Suosittelen kirjoittamaan pidempiä tekstejä, jotta saat enemmän pisteitä lohikäärmeellesi! Tosin tarinoissasi on hyvin kuvailua ja se on hyvin sujuvaa muuten.

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 10exp.
Rahaa: 25G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Flow heiluttelee hetken päätään, nuolee huuliaan ja laskeutuu hoitajansa viereen. "Tämän parempaa en voisi pyytää, voisin ehkä lentää ensi kerralla... Jos se vain hoitajalle sopii..."

Nimi: Ramona

10.06.2018 13:10
Istuin keltaisen lava-auton lavalla sen ajellessa syrjäistä hiekkatietä pitkin, katselin ympärillä olevaa maisemaa samalla kuin pidin pientä nyyttiä sylissäni. Sää oli mitä kaunein, juuri alkanut taipale havumetsikköä rehotti kaikkialla ympärillämme kun auto seurasi mutkittelevaa tietä. Puitten tuoreet versot olivat vaaleanvihreitä, olin kuulevinani puskista rapinaa kuin keväästä innostuneet eläimet tutkivat auringon herättämää ympäristöä. Varjostin silmiäni kämmenelläni, ja hymyilin kuin katsoin korkealla taivaalla lentäviä lintuja. Kuka olisi uskonut, että näin suljetulla saarella, meren läheisyydessä, löytyisi niin monipuolista kasvustoa? Saarta halkovan joen takana kasvoi tiheää metsää, jonka läpi vaikeasti ajettavat tiet kulkivat. Täällä tuoksui uusilta kukilta, kirkkaalta vedeltä ja kuivalta mullalta - syksyn vastakohdalta.
Ajatukseni lensivät lokkien mukana vielä silloin kun auto yhtäkkiä alkoi jarruttaa. Pidin auton laidasta kiinni samalla kun otteeni nyytistä kiristyi.
”Mitä nyt?” Kysyin kun auto oli pysähtynyt ja kuskin ovi avautui.
”Joudun laskemaan reittimme uudestaan, edessä on kaatunut puu” Kuski vastasi ja suuntaani käveli nainen, jolla oli vaaleat, korkealle ponihännälle vedetyt hiukset ja tumma liivi yllään jossa oli saarella toimivan hoitolan logo. Nainen, Shirley, avasi lavan säpin, laski sen taimmaista reunaa ja kiipesi ylös luokseni. Hän nosti aurinkolasit silmiltään, nosti ne päälaelleen ja hymyili huvittuneesti.
”Anteeksi että joudut istumaan täällä lavalla, niin ei saisi oikeastaan tehdä mutta…” Shirley sanoi kun hän näki minut istumassa pienellä lattian kohoumalla jossa yhä pitelin kiinni autonreunasta.
”Etupenkkisi on jo täynnä tavaraa, eikä minun kyyditseminen kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaasi” jatkoin ja hymyilin. ”Ei minua haittaa, näytä sitä karttaa.”
Shirley teki työtä käskettyä, hän levitti kartan auton lavalla olevan laatikon päälle ja kumartui lähemmäs. Jätin nyytin paikalleni ja menin hänen vierelleen.
”Mistä meidän nyt kannattaisi etsiä?” kysyin.
”Mielestäni voidaan jatkaa tätä reittiä, mutta on palattava vähän takaisin ja kierrettävä tuosta” Shirley osoitti kartalla olinpaikkaamme ja siirsi sitten sormeaan.
”Jos meillä on tuuria, niin löydämme hänet sieltä” Shirley jatkoi. Nyökkäsin.
”Taidat olla tottunut vaihtamaan suunnitelmia lyhyellä varoitusajalla?” Kysyin samalla kun nainen hyppäsi alas auton lavalta ja sulki säpin.
”Kuuluu työkuvaan” Shirley naurahti ja käynnisti auton. Jatkaessamme matkaa hymyilin hänen sanoilleen. Olin tavannut Shirleyn ensimmäistä kertaa tallien luona, hän kuului hoitolan vakituiseen henkilökuntaan ja oli juuri lastaamassa autoaan. Olin pannut auton räikeän värin mieleeni, vaikka seurasin silloin ohjaajaa viimeisimmällä kiertokäynnillämme. Ei kestänyt kauan aikaa ennen kuin jo istuimme samassa autossa matkalla asutuksesta poispäin, mukanamme kartta ja hänen kokemuksensa.
Olimme etsimässä minun tulevaa lohikäärmettäni, jonka silloin tunsin ainoastaan nimellä Fall. Tultuani saarelle, The Other Side nimiseen lohikäärmehoitolaan, sain melko nopeasti kuulla tästä päätöksestä, samalla kun sain ensimmäiset ohjeeni siitä, kuinka lohikäärmeen kanssa tullaan toimeen ja miksi minut oltiin valittu siihen tehtävään. Vanhempani olivat tietenkin osasyy tulevaisuuteni uuteen suuntaan, mutta täysi-ikäisenä tiesin, että lopulta vastuu olisi minulla (ja hoitolan henkilökunnalla, jos alkutaipaleellani tarvitsisin apua tai joutuisin pulaan.)
Tiesin lohikäärmeestäni vain muutaman asian. Fall ei ilmeisesti nähnyt asiakseen olla talleilla tai hoitolan kävelyetäisyydellä, vaan viihtyi metsässä omassa rauhassaan. Hän oli kuulemani mukaan maantien värinen, vai olikohan se oranssi – väri joka ei auttaisi meitä löytämään hänet kallioista metsää vasten. Onneksi Shirley oli tuntenut 279-vuotiaan lohikäärmeen jo jonkin aikaa, ja osasi kertoa ainakin kolmesta eri kätköstä metsässä jossa Fall yleensä viihtyi. Siksi Shirley ehkä määrättiin tälle asialle, kun tehtävänä oli löytää lohikäärme ensitapaamista varten.
Noudatimme Shirleyn suunnitelmaa ja ei kestänyt kauan, kun jo pääsimme siihen kohtaan tietä missä hiekkatie loppui ja oli jatkettava jalan. Hyppäsin alas lava autolta, tarkoin varjelemani nyytti sylissä ja tähyilin peurantietä edessämme. Shirley oli vetänyt repun selkäänsä ja taputti auton kylkeä tyytyväisenä.
”Noniin, nyt pääsemme patikoimaan.” Teimme työtä käskettyä ja Shirley edellä aloimme kävellä melkein umpikasvanutta polkua pitkin. Olimme hetken hiljaa ja hämmästelin, kuinka kuumaksi päivä oli muuttumassa, kun Shirley sitten yhtäkkiä pysähtyi.
”Noniin Monie, nyt saat jatkaa tästä yksin”, hän sanoi ja siirtyi syrjään. Hätkähdin, en niinkään hassusta kutsumanimestä joksi hän väänsi nimeni, vaan muista sanoista.
”Yksin?” Inahdin.
”Kyllä, etkö muista ensimmäistä ohjaustasi? Parhaan yhteyden saat lohikäärmeeseesi, jos olet hänen kanssaan kaksin kun kohtaatte, löydät kyllä perille itsekin.”
”Mitä sinä sitten teet?” Kysyin epäröiden. Shirley venytteli.
”Pidän ruokatauon, odottelen sinua kuuloetäisyydellä auton luona” nainen hymyili aurinkoisesti.
Nielaisin.
”Kuuloetäisyydellä… Olemmeko niin lähellä?” Kysyin ja katsoin yhtäkkiä Shirleyn ohi tihenevään metsään, johon polku johti, aurinko oli väistymässä pilveen ja yhtäkkiä en muistanutkaan kuinka kuuma minulla hetki sitten oli ollut.
”Voi kyllä, Fall tietää jo, että olet tulossa” Shirley sanoi ja alkoi kävellä takaisin tulosuuntaamme. Hän katosi kasvuston taakse ja jäin yksin vehreyden keskelle.


//Jatkuu... jos olen ottanut liikaa vapauksia esim. Shirleyn suhteen niin saa mielellään ohjastaa, tästä se lähtee ~

Vastaus:

Jännää :O Ihanan paljon kuvailet ja rakastan kovasti tuota luomaasi hahmoa! Mielestäni et ole tehnyt mitään väärää, joten jatka samaan malliin!

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 0exp.
Rahaa: 15G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Nimi: Hiekkamyrsky

05.06.2018 10:22
Flow tulee lähemmäs, ihan lähelle minua ja kurottautuu alemmas niin, että joutuu käteni alle. Sitten se työntää päätä ylöspäin.
-Sinähän osaat nämä, kikatan ja silitän Flowin samettista päätä. -Ai että olet söpö! Henkäisen ja tartun heti Flowta kaulasta. Seison siinä vähän aikaa, suuressa halauksessa, kohta melkein rutistuksessa. Tiedän sen sanomattakin, Flow on alkanut luottaa minuun! Olen taas onneni kukkuloilla. Tekisi mieli taas hyppiä, pomppia, riehua, kihistä, sihistä, murista, käkättää, kiljua, karjua, voimistella, pyöriä ja… pysähtyä. Mutta tiedän, että Flow on tärkeämpi. Palojn tärkeämpi kuin minun outo riemujumppani. Äiti on opettanut sen minulle. Niin hänkin teki pienenä, kun oli niin onnekas. Hän kerran kertoi sadun siitä, kun oli ollut maalla, ja joutui kouluttamaan taikaolentoja. Se oli äidin mukaan aivan ihanaa. Hän on kouluttanut yksisarvisia, pegasoksia, hevoskotkia, kentaureja, feeniks-lintuja, ja jopa merenneitoja. Sitten hän sanoi, että joku päivä heille tuli lohikäärme. Se olikin vähän vaikeampi juttu. 178-vuotias lohikäärme oli vähän vaikeampi pala purtavaksi…
-Himpura sentään! Huudahdan ja päästän vihdoin irti Flowista. Flow katsoi minua päästä varpaisiin. Mitä ihmettä on muka tapahtunut?
-Himpura ja vimpura sentään! Jatkan huutamista. -Flow Flow Flow Flow! Ei voi olla totta! Äiti kertoi vihreästä lohikäärmeestä, jolla on tummanvihreä harja! Oo, äm, gee! Ei voi olla totta! Huudahdan ja hyppään taas Flowin kaulaan. Roikun siinä taas vähän aikaa. Sitten irroitan taas otteen ja tuumin:
-Hmm… kannattaisikohan minun yrittää? Kysyn epäilevästi. Flow ymmärtää äänensävyni, ja ryhdistäytyy. Olen Prinssi Uljas, se näyttää tuumivan.
-Selvä, selvä, naurahdan. -Kokeillaan, Kuolematon Prinssi Uljas!
Silitän Flowin pehmeää nahkaa ja pysähdyn selän kohdalle. Flow laskee siipensä alas.
-Nyt se on menoa, muista olla varovainen, huikkaan Flowille pikaisesti ja hyppään jättiloikalla Flowin leveään, voimakkaaseen ja turvalliseen selkään. Voisin nyt vaikka leikkiä ratsastuskoulua, naurahdin mielessäni.
Tarraan Flowin harjaan ja taputan sitä vähän. Flow ymmärtää sanomattakin mitä yritän hänelle viestiä. Se nostaa toisen etujalkansa ja ottaa ensimmäisen askeleen. Horjahdan, mutta saan nopeasti tasapainoni takaisin. Flow kääntää katseensa minuun. Pysytkö nyt hyvin selässä? Se näyttää kysyvän.
-Juu, kyllä minä yritän, vastaan Flowille hymyillen. Taputan kädelläni sitä kaulalle.
-Voit jatkaa! Ilmoitan. Flow ottaa taas yhden askeleen. Tällä kertaa pidin hyvin kiinni, enkä horjahtanut.
-Hyvä! Eteenpäin! Kannustin Flowia ja siirsin jalkojani vähän eteenpäin, etteivät ne olisi Flowin siipien tiellä. Flow otti jo toisen askeleen ja kolmannen ja neljännen… huomasin jo ratsastavani sillä. Tunsin onnenpistoksen sydämessäni. En ole pitkään aikaan ollut näin onnellinen! Kun ikioma hevoseni, Alaska, piti myydä, olin ihan hermona ja riekaleina. Nyt kun ajattelen kimoa andalusianhevosta, en enää tunne kaipuuta, vaan päinvastoin, onnellisuutta. Ellei Alaskaa olisi myyty, en olisi saanut edes nähdä Flowia.
Päästin varovaisesti irti Flowin harjasta. Asetuin makaamaan Flowin ihanan tuntuiselle kaulalle. Imin itseeni Flowin kotoisaa tuoksua ja vajosin ajatuksiini.

Avasin silmäni unentokkuraisena. Flow tökki minua. Nukahditko sinä? Se näytti ihmettelevän. Nauroin sen hämmentyneelle ilmeelle.
-En minä ole kuollut, naurahdin. Flowin silmiin syttyi leikkisä pilke. Niin varmaan tapahtui minullekkin, sillä aloimme hassutella ja nauraa vedet silmissä. Lopulta minun oli pakko luisua Flowin selästä, niin suuren naurukohtauksen sain!

Vastaus:

Voi että Flow on sulonen! Taisin napsia tarinasta yhden kirjoitusvirheen, mutta muuten teksti oli kivaa ja sujuvaa :)

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 15exp.
Rahaa: 20G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Flow miettii: "Tässä alkaa tulla vähän nälkä... Onneksi voin luottaa hoitajaani näin paljon!"

Nimi: Hiekkamyrsky

29.05.2018 13:32
En vieläkään pysty uskomaan tätä! Minä, Hiekkamyrsky, lohikäärmeen hoitaja! Pyörittelen näitä niin mehukkaita sanoja mielessäni enkä pysty enää odottamaan. Hyppään, pomppaan, riehun, kihisen, sihisen, murisen, käkätän, kiljun, karjun, voimistelen, pyörin, ja pysähdyn.
Silmäni avautuvat ammolleen. Edessäni seisoo hyvin korkea, iso, laaja, leveä aitaus. Aitauksen vieressä on puinen kyltti, jossa lukee koukeroisin hopeakirjaimin nimi.
-Flow, luen ääneen. Flow. Oma, ikioma lohikäärmeeni. Sydämeni kuplii onnesta. Vähän ajan päästä hätkähdän hereille unelmasuihkustani ja tajuan, ettei minun nyt ole tarkoitus seistä aitauksen ulkopuolella ja haaveilla mitä sattuu. Tartun päättäväisesti aitauksen porttiin ja avaan sen. Portti narisee, mutta en anna sen pilata innostustani. Kyllä minä sen vielä siitä saan öljyttyä, ajattelin samalla kun kiersin katseellani aitausta.
Aitauksessa on yksi puu, suuri läntti ruohoa, ja… lohikäärmeen häntä?
Kuulen heti siipien pehmeää havinaa. Käännän katseeni ylös. Siinä edessäni seisoo oma lohikäärmeeni. Flow. Edessäni on Flow. Flow. Flow! Nimi jää kaikumaan mieleeni. Flow. Sen kuunteleminen vie minut toiseen maailmaan. Kuuntelen samaa nimeä uudelleen ja uudelleen. Flow. Flow.. Flow… En voi mitenkään uskoa tätä. Edessäni lentää Flow. Sydämeni hypähtää, tekee kieppejä, vetää voltteja. Tämä ei voi olla totta! Niin kaukaiselta tuntunut haaveeni toteutuu. Vihdoinkin. Olen niin onnellinen!
Minun sädehtiminen taisi varmaan saada Flowiin vaikutuksen. Se laskeutui maahan pehmeästi tömähtäen.
-Flow, kuiskaan. -Flow, tässä minä, hoitajasi, kuiskaan vähän kovempaa, ja ojennan käteni. Se tärisee ihan hirveästi, mutta en anna sen häiritä Flowin päätöstä. Näen sen silmistä paistavan epäluulon ja uteliaisuuden.
-Flow, kuiskaan uudelleen, ja hymyilen. Flow miettii ankarasti, sen huomaa sen katseesta. Tuo muukalainen vai oma vapaus täällä häkissä, se näyttää kysyvän.
Istahdan maahan, ja kaivan taskustani kirjastosta lainaamani Miten ystävystyä lohikäärmeiden kanssa-minikirjan. Ihmeellistä, miten niin pieni kirja on olemassa. Se on yhdeksän senttimetriä pitkä, ja kuusi senttimetriä leveä. Paksuuttakin on vain yksi senttimetri.
Avaan sen sivulta 34 ja alan lukea. Pikkuhiljaa alan nojata aitauksen aitaan.

Yhtäkkiä tunnen kuuman hengityksen olkapäälläni. Hätkähdän, ja käännän katseeni suloisiin veijarinsilmiin, jotka sattumoisin nojaavat minuun. Flow oli tullut katsomaan mitä ihmettä tämä muukalainen tekee, mietin ja hymyilen niin leveästi, että tuntuu kuin suu kohta irtoaisi. En ole ollut koskaan näin onnellinen.

Odotan näin vähän aikaa. Hymyni muuttuu niin onnelliseksi, että ohikulkijat olisivat varmasti ihmetelleet mitä minulla nyt on. Lueskelen vain omassa rauhassani kirjaa, ja Flow pörrää kuin vähän kookkaampi ampiainen juuri siinä kulmassa, missä minä olen.

Nousen kömpelösti pystyyn. Flow peruuttaa pari askelta. Mutta sen mahdolliseksi yllätykseksi nojaan taas aitaan ja alan lukea seuraavaa sivua.
Yhtäkkiä jokin kiinnittää huomioni. Flow paukuttaa hännällään maata. Nostan katseeni kirjasta.
-Mitä nyt? Kysyn. Flow ohjaa häntäänsä lähelle maassa olevaa paperinpalasta.
-Aa, kiitos, vastaan ja nostan paperinpalan maasta. Luen ääneen mitä siinä lukee.

Nimi: Flow
Luonne: Flow on huomiota rakastava lohikäärme, joka hakeutuu usein hoitajansa luokse. Flow rakastaa lentämistä, ja tarvitsee kouluttajakseen hoitajan, joka ei pelkää korkeita paikkoja.
Ravinto: Liha ja kalat

-Vaude, henkäisen. Tuo näyttää äitini käsialalta. Entä jos… mutta… ei se voi olla mahdollista… mutta… mutta… ei… ei tämä voi olla totta… entä... entä jos äiti on hoitanut Flowta?


Tuosta hetkestä toettuani laitoin paperinpalasen kirjansivujen väliin ja suljin kirjan. Nyt katson Flowta silmiin. Flow katsoo takaisin yhtä itsepintaisesti. Tuijotuskisa loppuu naurukohtaukseeni, jossa puhkean hirveään röhönauruun. Flow katselee neuvottomana sivusta, kun kierin nauraen maassa pystymättä lopettamaan.
Noin kahdenkymmenen minuutin päästä nousen taas seisomaan yhä hymy naamallani. Kohtaan Flowin hyvin hauskan kummastuneen katseen.
-Juu, anteeksi, semmoinen minä olen, naurahdan.
Seison siinä Flowta vastapäätä vähän aikaa. Flow alkaa tulla kärsimättömäksi. Miksi minä muka seison siinä mitään tekemättä? Se näyttää miettivän.
Sitten, rohkeuteni riittää, ja ojennan käteni.
-Ollaanko ystäviä? Kysyn.

// Oma pikku Flowini <3

Vastaus:

Ihanan paljon kuvailua ja voi että jos äiti on ennen sitä hoitanut <3

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 10exp.
Rahaa: 10G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Flow miettii: "Huomioi minua! Silitä, paijaa, harjaa! Olet niin kovin suloisen pieni ihminen!"

Nimi: Lukutoukka

28.05.2018 14:27
Kävelin innokkaasti kohti isoa aitausta. Siellä olisi Plum. Uskomatonta, että saisin hoitaa ihka oikeaa lohikäärmettä. Pienempänä en edes tiennyt niiden olemassa olosta mitään. Olisi siis erittäin jännittävä kokemus tavata sellainen.
Kun saavuin aitauksen portille, avasin sen ja menin sisälle. Suljin portin ettei lohikäärme pääsisi karkuun. Tosin missä se edes oli? Aitauksessa ei näyttänyt asustavan ketään.
”Plum? Oletko täällä?” , huhuilin hiljaa. Olin yhäkin hämmentynyt siitä, että sain olla yksi niistä harvoista, jotka hoitivat lohikäärmeitä. Plumin kerrottiin olevan erittäin kiltti, tosin se saattoi suuttua nähdessään raakaa lihaa.
Sivultani alkoi kuulua ääniä. Käännähdin sinne ja näin lohikäärmeen. Se oli kokonaan punainen ja pitkä. Sen täytyi olla Plum. Se katseli minua hieman ujona punaisilla silmillään. Istuuduin mitään ajattelematta alas ja ojensin kättäni varovasti eteenpäin. Temppu toimi ainakin koirille. Lohikäärme perääntyi yhden askeleen hieman säikähtäneenä, mutta se tuli sitten lähemmäs kyyryssä. Se otti pieniä askelia minua kohti, kunnes se oli aivan edessäni. Vaikka tiesin lohikäärmeen olevan kiltti, minua silti hieman pelotti sen läheisyys. Mitä jos se purisi? Suljin silmäni hetkeksi. Odotin kipua, mutta en tuntenutkaan mitään sen tapaista. Avasin silmäni ja näin Plumin vain nuuhkaisevan kättäni. Päästin pienen helpottuneen huokaisun. Lohikäärme katsoi minua vielä hetken, mutta meni sitten pois varjoihin. Vaikka en tiedä lohikäärmeistä mitään niin kuitenkin tiedän tämän ylsilön olevan ujo.

//Aika lyhyt mutta kelvatkoon :D

Vastaus:

Voi ihana :3 Sulonen on ihan ujo. Kivaa ja sujuvaa tekstiä, toivottavasti olisi pidempi ensi kerralla.

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 10exp.
Rahaa: 10G

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Plum miettii: "Ihana ihminen. Voisinpa päästä lähemmäs ensi kerralla, harmittaa olla näin ujo."

Nimi: Varjolehti

25.05.2018 17:57
Kävelin kohti hoitolohikäärmeeni Shaden aitausta, mansikoita kädessäni. Olin kuullut, että Shade ei aluksi luottanut kehenkään, ja päättelin, että ruoka olisi paras tapa herättää sen mielenkiinto.
Avasin aitauksen portin hiljaa. Aitaus oli jättimäinen - sopiva täysikasvuiselle lohikäärmeelle, eihän niitä sovi ahtaudessa pitää - joten Shade saattoi olla missä vain.
”Shade?” Huhuilin hiljaa, ojentaen kädessäni olevia mansikoita siltä varalta, että Shade yhtäkkiä ponkaisisi taivaalta - olihan aitaus myös korkea, useimmilla lohikäärmeillä kun sattuu olemaan siivet.
Näin vilahduksen Shaden tummansateenkaarenväristä suomupeitettä pilvien seassa.
”Shade?” Sanoin hiljaa. Jokin tömähti kauempana aitauksessa, mutten viitsinyt mennä kauemmas ovesta. En halunnun Shaden luulevan minua tunkeilijaksi. Korkeiden puiden välistä minua katsoi tumma hahmo leiskuvin keltaisin silmin. Tiesin sen olevan Shade.
”Tule tänne, poika”, sanoin rohkaisevasti ja ojensin kättäni niin, että mansikat näkyisivät selkeästi. Shaden tömistellessä - tai siltä se tuntui, todellisuudessa se varmaan yritti hiipiä - lähemmäs näin sen selvästi. Se näytti ihanalta. Uroksen suomut hohtivat illassa sateenkaaren väreissä, ja sen häntä oli pitkä ja ilmeikäs.
”No hei”, sanoin kun Shade ojensi kaulaansa nuuhkiakseen mansikoita. ”Mitä kuuluu?”
Tyydyin aluksi puhumaan, sillä minun piti olla varma että Shade sallitsisi minun koskea sitä. Täysikasvuinen Rain Maker voisi olla hyvinkin vaarallinen suuttuessaan.
Nuuhkittuaan mansikoita tarpeeksi Shade maistoi yhden. Syötyään se heitti kaulaansa korkealle, päästäen ilmoille karjaisun. Ääniaallot pörröttivät hiuksiani, mutten välittänyt. Shade näytti upealta. Uros ojensi kaulaansa taas minua kohti, napaten suuhunsa toisen mansikan. Puhellen koko ajan, ojensin kättäni hitaasti Shaden päätä kohti, valmiina vetämään sen takaisin mikäli uros osoittaisi agressiivisuuden merkkejä. Shade ei kuitenkaan tehnyt muuta kuin pureksi hitaasti mansikkaansa, ja silitin sen värikästä otsaa.
”Et olekaan niin paha kun minulle väitettiin”, sanoin, ja Shade katsahti minuun, aivan kuin sanoen ”Kuka niin muka väittää?”
Hymähdin ja jatkoin silittelyä. Pian Shade oli syönyt kaikki mansikat, ja katsoi minuun pyytäen lisää.
”Anteeksi”, sanoin sille ja rapsutin sen otsaa. ”Nyt loppuivat herkut. Myöhemmin lisää.”
Shade murahti ja kävi makuulle viereeni. Tai en tiennyt oliko se makuulle, mutta kyykkyyn ainakin. Se heilautti häntäänsä ja osui sillä kylkeensä. Aivan kun se olisi viittonut minulle.
”Mitä tarkoitat?” Kysyin siltä, ja se tönäisi minua pitkällä kuonollaan kohti kylkeään.
”Tahdotko minun ratsastavan sinulla?” Kysyin hämmentyneenä, ja Shade ynähti hyvin myönteisen kuuloisena.
”Anteeksi kaveri, mutta ei minulla ole sinulle satulaa.” Shaden häntä lopahti, ja rapsutin sen päätä saaden sen heiluttamaan häntäänsä kuin koira.
”Tulen pian uudestaan”, sanoin lähtiessäni kävelemään kohti aitauksen porttia, ja nauroin huomatessani että Shade seurasi minua portille saakka. ”Tulen pian”, sanoin ja poistuin aitauksesta Shaden ulvoessa.

Vastaus:

Kiva aloitus tarinalle :) Teksti on sujuvaa ja kivaa luettavaa.

Tasopisteet: 5
Lohikäärmeen luottamus nousi 5exp.
Rahaa: 10G
Ensimmäisestä tarinasta saat myös 1 timantin!

Lohikäärmeen mieliala on yhä tyytyväinen.

Shade miettii: "Hm... Ihan kiva tyyppi. Toi vielä mansikoitakin... Ehkä se juonii jotain? Pitää olla varuillaan"

©2018 The Other Side - Lohikäärmehoitola - suntuubi.com